Kesäkausi päätöksen – Kakkosjoukkue nousi 3-divisioonaan ja Kimmo Kuvajasta aluemestari!

Tennis-Roiman viikonloppu toi kaksi mahtavaa tulosta, kun ensin lauantaina Roiman kakkosjoukkue voitti nousukarsintapelin ja heti perään sunnuntaina Kimmo Kuvaja nappasi aluemestaruuden miesten C-luokassa!

Kakkosjoukkueen kausi nelosdivisioonassa oli erinomainen, kun neljässä ottelussa tuli yhteensä vain yksi tappio. Nousukarsintaottelu puolestaan käytiin Huittisten Tennistä vastaan. Ensimmäisten kaksinpelien jälkeen ottelu oli tasan, kun Juha Hepojoki voitti oman ottelunsa 6-4, 6-4 ja Juha Laine hävisi niukasti omansa 6-7, 6-4, 10-6. Nousu kolmosdivisioonaan ratkesi lopullisesti, kun Hepojoki ja Laine voittivat nelinpelin selvästi 6-3, 6-1. Kirsikaksi kakun päälle Riku Laine voitti vielä kolmospelaajien ottelun lukemin 7-5, 4-6, 10-8.

Roiman ykkösjoukkueessa pelaava Kimmo Kuvaja puolestaan hoiti tyylikkäästi homman kotiin Lounais-Suomen aluemestaruuskisoissa Kaarinassa. Ainut erätappio tuli välierässä, jossa vastustaja joutui kuitenkin luovuttamaan erätilanteessa 1-1. Finaali puolestaan meni Kimmolle selkeästi 6-1, 6-4!

Ykkösjoukkueen taival kolmosdivisioonassa oli tänä vuonna hivenen haasteellisempi, mutta lopulta sarjapaikka säilyi viimeisessä ottelussa.

Kesäkausi saatiin näin ollen päätökseen ja nyt lähdetään valmistautumaan talvikauteen, johon Roima lähtee jälleen yhden joukkueen voimin nelosdivisioonaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*