Uudenkaupungin kansalliset

Jo perinteeksi muodostuneet, Tennis-Roiman järjestämät Uudenkaupungin kansalliset kilpaillaan yleensä kesäkuun kolmantena viikonloppuna sairaalan kentillä, josta löytyy kaksi massakenttää. Ensimmäisen kerran kisat pidettiin nykymuodossaan vuonna 2009.

Uudenkaupungin kansallisissa on yleensä kolme luokkaa. Vuosina 2009-2015 luokat ovat olleet miesten A- ja B3-luokka kaksinpelissä sekä B3-luokka nelinpelissä. A-luokassa on välillä Suomen mittapuun mukaan nähty koviakin kamppailuja, kun top30:n pelaajat ovat iskeneet yhteen.

Vuonna 2016 A-luokka jätettiin pois ja tilalle otettiin ensi kertaa miesten D-luokka.Vuonna 2017 puolestaan B3-luokka nostettiin täysB:ksi ja D-luokka nostettiin C-luokaksi, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan.

Vuoden 2017 tulokset

Vuoden 2016 tulokset

Vuoden 2015 tulokset

Vuoden 2014 tulokset

Vuoden 2013 tulokset

Vuoden 2012 tulokset

Vuoden 2011 tulokset

Vuoden 2010 tulokset

Vuoden 2009 tulokset

Katso myös kuvia vuosien varrelta: